keskiviikko 5. syyskuuta 2007

1,5 viikkoa takana, elämä vielä edessä?

Kaikki siis alkoi sunnuntaina 26.8. Lentokentälle pääsin, pieni alkujännitys puserossa, Minnan avustuksella. Ensimmäinen ongelma meinasi heti tulla check-in-pisteessä, kun Juha-pojalla oli pikkasen liikaa tavaraa mukana. Blue1-lentoyhtiölläkin pätee samat painorajoitukset kuin muillakin kilpailijoille eli tavaraa saa olla per henki mukana 20kg. No, mulla sitte olikin yhteensä 34kg!=) Pieni paniikin häivä silmässä kysyin tiskin takana olleelta neidiltä, että tuleeko tästä jotain sanktiota, mutta ehkä hänkin havaitsi saman paniikin minussa, jolloin minun ei tarvinnut maksaa mitään ylimääräisistä lisäkiloistani. Seuraavaksi olisin vedonnut omaan painooni, jos hintalappua lisäkiloille olisi ruvettu kirjoittamaan! Lento oli loppujen lopuksi vain tunnin myöhässä, joten alku näytti lupaavalta.

Saavuttuani Schipholin valtavalle lentokentälle ja laukut saatuani lähdin metsästämään kohtauspaikkaa, jossa yliopistoni väkeä piti olla vastassa. Sieltä minä heidät lopulta löysinkin. Yhteiskuljetus lentokentältä Yliopistolle Enschedeen kesti reippahasti yli 2 tuntia, joten kun saavuimme campus-alueelle kello oli jo yli 23.

Asuntoni vihdoin löydettyäni alkujärkytys oli valtava!! Tämän ns. siistityn huoneen seinillä komeili suuret joukot kahdeksan jalkaisia ystäviämme eli hämähäkkejä. Kun vihdoin ja viimein sain nämä kaverit listittyä huomasin lattiani näyttävän pikemminkin syksyiseltä metsämaalta kuin huoneen lattialta. Suurimmat lehdet ja kivet raivattuani pääsin asettautumaan huoneeseen. Seuraavana päivänä siivosin huoneen samantien parempaan kuntoon, että siellä pystyi edes liikkumaan kunnolla. Heti tuli ikävä niitä LOAS:n ja muutenkin Suomen puhtoisia ja siistejä asuntoja!=) Keittiö oli jopa vielä pahemmassa kunnossa. Yhdessä kolmesta jääkaapissa vilisi myös hämähäkkejä sun muita olioita, lattia aivan täynnä kaikenlaista roinaa ja mujua, kaasuhellat oli kuin pommin jäljiltä etc. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kun vuokra kuitenkin on yli 320 euroa, niin luulisi saavan vähän paremmat puitteet. Toisaalta maassa maan tavalla. Huoneeni on 6 hengen asuntolassa. Keittiöön mennään ulkokautta ja vessan jaan yhden ihmisen kanssa, koska toinen naapureistani ei ole vielä tullut. Samassa pihapiirissä asuu unkarilainen, nepalilainen, jenkki ja minä. On siinä soppaa kerrakseen!!=) Olen varsinkin tämän nepalilaisen kanssa yrittänyt siivota keittiötä parempaan formuun, jotta siellä olisi edes hiukkasen viityisämpää ja voisi jopa joskus harkita edes kokkausta siellä.

Ensimmäinen viikko oli pelkkää tutustumista paikkoihin ja muihin ihmisiin, joten se meni erittäin leppoisissa merkeissä. Polkupyöräkin tuli heti ensimmäisenä päivänä ostettua, tottakai hollantilaiseen tapaan kuuluen. Pyörä maksoi 65 euroa. Se oli aika paljon omasta mielestäni sen kuntoisesta pyörästä, mutta toivottavasti se kestää tarpeeksi hyvin omia tarpeitani. Tutustumisviikon ainoa ongelma oli vain se, että olimme kokoajan väärässä paikassa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, koska meidän oma tutustumispäivä oli vasta tämän viikon maanantaina. Mutta tulihan pyörittyä ja käytyä erilaisissa paikoissa, kuten vain yhden mainitakseni paikallisessa olut panimossa maistelemassa kyseisen yrityksen tuotteita!=) Jo tässä vaiheessa huomasimme muiden vaihtareiden kanssa, että tiedonkulku on ja ehkä tulee olemaan heikkoa.

Ensimmäisen viikon torstaina eli 30.8 lensin Liverpooliin katsomaan launtaina 1.9 pelattua brittifutismittelöä. Vastakkain olivat Liverpool ja Derby County. Liverpool voitti kyseisen kohtaamisen murskaluvuin 6 - 0. Liverpoolista palasin takaisin Enschedeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Koko Liverpoolin reissu oli ihan uskomattoman hieno kokemus! Pääsin tapaamaan paikallisia ihmisiä, kokeilemaan brittiläistä pubi- ja jalkapallokulttuuria sekä jopa viettämään yhdet brittiläiset 10-wee synttäritkin, joten matkaan sisältyi paljon erilaista aktiviteettia. Suosittelen Liverpoolia jokaiselle lämpimästi. Erittäin mukava ja ystävällinen kaupunki!

Maanantaina oli sitten se vaihtareille tarkoitettu tutustumispäivä. Kun oli ollut jo koko edellisen viikon menossa mukana, niin eipä sieltä juuri mitää uutta informaatiota herunut. Eilen alkoi varsinainen koulu. Kurssitarjonta vaihtareille on aika niukkaa ja tästä syystä joudunkin muuttamaan lähes koko learning agreement-suunnitelmani. Kurssivalikoimaani kuuluu tällä hetkellä vain 3 kurssia: Introduction to economics, Democratic dilemma's of European governance ja Dutch language and culture. Introduction to economics on lähinnä microeconomiaa eli vanhan kertausta, mutta ihan hyvältä se kurssilta se silti vaikutti. Muut kurssi eivät ole vielä alkaneet. Meidän piti ottaa myös kurssi Marketing-orientated Entrepreneurship, mutta näistä informaatiokatkoksista johtuen kyseinen kurssi järjestetäänkin toisen kurssin kanssa päällekkäin, jolloin tämän kurssin käyminen ei sittenkään onnistu. Toivottavasti saisi ne 15 opintopistettä kasaan, jotta ei tarvitsisi maksella stipendiä takaisin!=) Seuraavalle periodille olisi myös tiedossa pari-kolme kurssia. Riippuu taas näistä päällekkäisyyksistä yms. asioista, että mitä kursseja voi oikeasti täällä käydä.

Pikkasen alkaa jo kotiutumaan tänne, mutta yllättävän paljon on ollut kaikenlaisia ongelmia, edellä vain muutamia mainitakseni. Toivottavasit ongelmat olisivat taakse jäänyttä elämää ja voisi oikeasti alkaa "nauttimaan" olosta täällä.

Tässä kaikki tällä erää. Enschede vaikenee, mutta vain hetkeksi....=)

Ei kommentteja: